Täydellinen kesäpäivä Taipalsaarella

Sarviniemi, Päihäniemen hiekkaranta, Haikkaanlahden luontopolku, ylämaankarjan ihmettely, pizzat, jätti-isot jäätelöt, Röytyn kotiseututalon museo ja iltapäiväkahvit, melonta, sauna ja Saimaa. Siinäpä tekemistä yhdelle päivälle tai ehkä koko viikoksi.

Siinä missä toisen täydellinen kesäpäivä kuluu uimarannalla riippukeinussa lekotellen, kaipaa toinen omaan täydelliseen päiväänsä nähtävää ja koettavaa.

Jälkimmäisen kannattaa aloittaa päivä suuntaamalla Sarviniemeen termarikahveineen ja aamupaloineen. Kiireetön aamupala luonnon äärellä uuteen aamuun heräävän luonnon keskellä on jo elämys sinänsä. Sarviniemen kärjen näköalapaikalta voi hyvällä onnella bongata saimaannorpan, tai ainakin liudan vesilintuja.

Sarviniemestä voi hurauttaa Taipalsaaren Kirkonkylälle ja tutustua sen tarjoamiin nähtävyyksiin. Kirkonkylän rakennettua maisemaa hallitsee kunnantalon lisäksi Taipalsaaren kirkko ja Röytyn kotiseututalo. Röytyn pihalla voi tutustua vanhoihin maatilan työkoneisiin ja aittoihin. Sisällä kannattaa piipahtaa paikallisten käsityöläisten puodissa ja tietenkin nauttia kahvikupposen leivonnaisen kera. Kirkon ympäristö on kaunis jo itsessään.

Lounaan voi nauttia paikallisissa ravintoloissa oman mieltymyksen mukaan. Pölkkybaarista saa pizzaa ja hampurilaisia. Harjun rantabaarissa tarjoillaan lounasta ja pizzaakin saa listalta.

 

Lounaan jälkeen on päivän aktiviteetin vuoro. Saimaalle halajava voi vuokrata RetkiSaimaalta kajakin tai kanootin alleen ja lähteä pariksi tunniksi melomaan.

Maakravulle hyvä vaihtoehto on suunnata kohti Haikkaanlahden luontopolkua, Kuivaketveleen linnavuorta tai vaikka pyöräretkelle maaseudun hiekkateille.

Matkalla Haikkaanlahden luontopolulle voi pysähtyä ihastelemaan pelloilla laiduntavaa Innalanmäen ylämaankarjaa. Pitkästä luontopolusta voi patikoida vaikka muutaman kilometrin siivun tekemällä itselle sopivan reittivalinnan. Lähtöpaikkoja on kolme.

Riutan laavulla on kauniit kalliot, joiden päällä voi istahtaa avautuvia Saimaan maisemia katselemaan. Kuivaketveleen linnavuori kohoaa yllättävän korkealle ja sen päällä seikkaillessa voi vain kuvitella millainen paikka on joskus ollut, kun siellä on ollut hirsirakenteita.

Luontohetken jälkeen maistuu tietenkin päiväkahvit tai jäätelöt. Jos ei vielä päivällä nauttinut Röytyn kotiseututalon emäntien ja isäntien kahveista, on nyt viimeistään niiden aika.

Lämpimän, tai ehkä kuuman, kesäpäivän hiet on hyvä käydä huuhtomassa joillakin lukuisista uimarannoistamme.

Illan koittaessa on vielä käytävä herkuttelemassa Kirkonkylän jäätelökioskilla maakunnan suurimmat jätskipallot. Jäätelöä nautiskellessa voi kävellä Kirkonrantaan ihastelemaan laskevaa aurinkoa tai istuskella torin laidalla kesäistä iltaelämää ihmetellen.

Päivän päätteeksi voi hurauttaa vuokraamaansa uniikkiin majapaikkaan ja painaa pään puhtaisiin lakanoihin. Seikkailuhenkinen virittää tietenkin riippumattonsa tai telttansa Päihäniemen rantaan, ja nukkuu makoisat unet Saimaan aaltojen säestäessä unia.

Tutustu Taipalsaaren palveluihin!

Millainen olisi sinun täydellinen kesäpäivä Taipalsaarella?


Jaa eteenpäin somessa

Lisää artikkeleita